First love, last mistake

Hejsan! (:
alotin siis nyt ekan fanficin ja se on Zaynistä. Tää eka luku nyt on tollane tönkkö ja kerron jo, et mä alotan heti rytinäl tai sit tosi tylsästi pitkään ja nyt alko heti rytinäl... ;)
jaja sitte mä kirjotan ain alkuun tai jonnekin kenen POW on (point of view)
mut ENJOY ! <3

Catherine POW

• Catherine, ei!

Lennähdin ympäri ja kierin maassa. Kiviä tunkeutui läpi kehostani ja tunsin, kuinka elinvoimani ehtyi. Kaikki tämä vain yhden pojan takia, josta sain viimeisin virheeni.

JOKIN AIKAA SITTEN

• Tule Stacy, mennään tästä, sanoin innostuneena ja pujahdin kahden seinän välistä pimeään huoneeseen.
• En mä nyt oo ihan varma...
• Tule tai jää siihen.

Stacy ei tietenkään jäänyt yksin seisoskelemaan ja odottamaan löytymistä, vaan juoksi perääni. Hän ei pitäny yksinjäämisestä, varsinkaan, kun oli kyse minun tempauksistani. Olin aika uhkarohkea ja milloin mistäkin sain päähäni kuolemalla leikkimismäisiä temppuja. Alussa se oli pientä, mutta sitten isäni kuoli ja niistä tuli isompia ja vaarallisempia. Sen jälkeen äitini masentui, alkoi juomaan eikä enää välittänyt, vaikka minut olisi katkaistu katkia.

Olimme perillä. Katosta tippui likaista viemärivettä ja edessämme oli vihreä metro. Kaverini Jace ja Louis olivat löytäneet reitin hylätylle metroasemalle. Ja jos minulta kysytään, olisin menossa ohjailemaan sitä.

Niinhän minä tein.

Astuin arovasti metron ohjaamoon ja tutkin nappuloita ja vipuja. Stacy katsoi minuun päin epäluuloisesti ja koitti estellä minua. En huomioinut vaan vetäisin hänet sisälle. Suljin oven rymäyttäen sen lukkoon ja painoin ”start”-nappulaa.

Stacy tarrautui minuun sulkien silmät ja vaunu humahti liikkeelle. Metro kiisi kovaa vauhtia ympäri asemaa ja Stacy pyysi minua pysähtymään. En kuunnellut ja nautin vauhdista. Sitten aukaisin silmäni ja niin teki Stacykin.

• Voi perkele, sanoin ja aloin painella nappeja.
• Me kuollaan, pysäytä jo!

Suoraan edessämme oli haalistunut metrovaunu. En tuntunut löytävän pysäytysnappulaa mistään. Suljin silmät ja läiskäisin käteni keskelle monitoria.

• Aah!
• Catherine!

Koko vaunu pysähtyi juuri ja juuri kirskuen. Minä ja Stacy lennähdimme etuikkunaan kovaa. Ikkuna meni rikki ja saimme tartuttua kiinni vielä jäljellä olevista ikkunan osista. Kättäni viilsi terävä lasi ja päästin irti.

Tupsahdin maahan, mutta jalkani pettivät ja Stacy otti minusta kiinni.

• Toi oli hiton 
  tyhmää!
• No joo joo, älä saarnaa, suutuin ja irtaannuin Stacystä.

Nousimme ylös radalta ja kävelimme portaita pitkin ulos asemalta.

Kaikki olivat järkyttyneen näköisiä ja kaikki katseet suuntautuivat meihin.

Pian joku kysyikin, oliko suuri pamaus meidän tekosia. Sanoin tietenkin ei ja taisivat ihmiset sen uskoa.

• Cathy, Stacy! Joku huusi väkijoukon seasta.
• Se on Louis, Stacy sanoi.
• Vau, en aatellu, että sä saisit tällästä aikaan.

Asfaltti oli osittain haljennut juuri siitä, mistä tulimme.

• C'moon kyllä mä oon pahempaaki tehny...
• Cathy on sekaisin. Me lennettiin ikkunasta läpi. Nyt sen kädetki on verillä.
• Pikku juttu, sanoin tyynesti.
• Ja muuten mun bändi on täällä, jos haluisitte tutustuu, Louis sanoi.
• Ai joku One Direction? Hah, en oo oudommasta kuullu!

Louis masentui vähän ja katsoi maahan. Sanoin tälle sen olevan vitsi ja heti hän oli pelkkää hymyä. Loput pojista, Niall, Liam, Harry ja Zayn, tulivat luoksemme. Louis selitti koko jutun ja Zayn katsoi minua kummallisesti. Hänen suklaiset silmänsä paistoivat pettymystä ja tunsin oloni epämukavaksi. Zayn katsoi maahan.

Sitten hän vain lähti.